Kakkaa ja kiukkua tuutin täydeltä!

 Hei vaan!

Täällä kirjoittelee alakouluikäisen lapsen äiti meidän perheen vuoroviikkoelämästä ja menneistä tapahtumista. 

Aloitellaan siis taustatiedoilla:

Kaikki lähti menemään mönkään kolmisen vuotta sitten, kun äitini täytti eläkehakemuksen ja hetken päästä siitä kiireettömällä ambulanssilla sairaalaan päivystykseen, josta seuraava osoite oli hautausmaa.

Äidin yllättävä kuolema oli iso shokki kaikille läheisille. Emme ehtineet edes ambulanssin perässä hyvästelemään, kaikki tapahtui niin kovin äkkiä. Yhtäkkiä huomasin olevani sairaalan huoneessa puhumassa hoitavan kirurgin kanssa tapahtuneesta ja seuraavana päivänä istuimme jo sairaalan kappelissa jättämässä viimeisiä jäähyväisiä äidille. 

Ennen tätä tapahtumaa avioliittomme oli jo rakoillut. Olin ollut huolestunut laihtuneesta äidistäni, joka oli saanut keliakiadignoosin vatsaongelmien vuoksi. Lapset olivat tuolloin vielä päiväkodissa ja toinen jo koulutien juuri aloittanut. 

Kävimme seurakuntien perheterapiassa kolmisen kertaa, mutta huomasin, ettei puolisollani ollut aitoa yritystä. Tilanne eskaloitui äitini kuoleman jälkeen ilman riitaa. Puolisoani alkoi kiinnostaa toisenlainen elämä, kuin puolison kannattelu. Enpä kyllä ollutkaan puolisona kummoinen. Ruuhkavuosien kiire ja meteli uuvutti. Äitini kuoleman jälkeen toimintakyky ja uni hävisivät pariksi viikoksi. Ruoka ei maistunut. Olin niin heikkona, että lähinnä makoilin pari viikkoa vain peiton alla. Puoliso joutui viemään lapset päiväkotiin ja kouluun. Anoppi asui kaukana, mutta oli jonkin verran apuna. Äidin vanha ystävä toi välillä ruokaa. Pikkuhiljaa aloin nousta arkeen takaisin. Uskon kuitenkin olleeni surun syövereissä paljon pidempään ja sitä kautta varmasti lapsillekin poissaoleva. 

Avioliittomme päättyi kuitenkin käytännössä iltaan, jolloin puolisoni tuli afterworkkien jatkoilta hymy huuliltaan. Keskustellessamme huolestamme suhteemme suhteen, hän kertoi, että haluaa eron. Ja tämäpä tietenkin oli shokki numero kaksi, lyhyen ajan sisään.

Jatkoimme asumista pari kuukautta yhdessä, ilmapiiri ei ollut kireä, mutta tukala ja ahdistava. Olimme vuoroillat omissa menoissamme, jotta emme joutuneet kohtaamaan toisiamme. Aloitin seikkailun Tinder-maailmassa. Puoliso löysi melko läheltä oman asunnon, jonka jälkeen pienen lapsemme tähän päivään asti jatkuneet ongelmat alkoivat. Ongelman ytimen voitte arvata blogin otsikosta.

Näillä mennään ja toivon eteenpäin vieviä kommentteja meille <3

-Kakkaäiti